Kalliomäen niitty, Heinävesi

Ympäristöstä löytyy punaisia hirsirakennuksia, kiviaitoja sekä vehmaita mäkiniittyjä. Pihasta avautuu näkymä maisemamäntyjen ja synkän kuusimetsän kehystämälle avaralle rinneniitylle, jonka taustalla siintää Etelä-Savolle ominainen kumpuileva kaukomaisema. Niittykasvillisuuden edustavimmat lajit sijaitsevat niityn laella, rinteiden kuivimmissa osissa ja kiviraunioiden ympärillä. Korkeakasvuiset heinät ovat laidunnuksen loputtua vallanneet kosteat varjoisat painanteet, joskin korkea heinikon sisältä löytyy myös täysin paljaita sileitä kalliopintoja. Niittylajisto on kehittynyt hämmästyttävän monimuotoiseksi lammaslaidunnuksen päätyttyä. Tulevaisuuden kannalta riskinä on niityn liika rehevöityminen, ellei korkeakasvuisia ongelmakohtia niitetä jatkossa tiuhemmin tai aloiteta kesälaidunnusta uudelleen.

» havainnot

Vanha vinttikaivo

Niityn laen autio torppa lukuisine viehättävine piharakennuksineen seisoo yhä ryhdikkäästi pystyssä. Pihapiirin vinttikaivo on myös muistuttamassa entisajan elämästä.

Täpläsiilikäs (Parasemia plantaginis)

Täpläsiilikäs on päiväaktiivinen yöperhonen. Täpläsiilikäs on Suomessa jokseenkin yleinen, mutta vähälukuinen laji.

Kesämaitiainen (Leontodon hispidus)

Ylärinteessä kasvaa sarjakeltanoa ja harvinaista kesämaitiaista keltaisenaan. Alarinteessä rehottavat paimenmatarat, niittysuolaheinät, ojakellukat ja mesiangervot. Kivien ympärykset ovat punaisenaan ahomansikkaa ja heinän sekaan on levinnyt entisajan maustekasvia kuminaa.

Kivi- ja riukuaita

Niityn laidoilla ja keskellä on pitkä pätkä kiviaidan ja riukuaidan jäänteitä.

Kirjoverkkoperhonen (Euphydryas maturna)

Niitty on muihin savolaisiin niittyihin verrattuna oikea perhoskeidas. Kuvassa rauhoitettu kirjoverkkoperhonen.

Tilkan hevoslaidun, Heinävesi

Tilkan niitty oli kyläläisten yhteislaidun, joka jäi pois käytöstä 1980-luvun alussa. Nykyisin niitty toimii hevosten ja varsojen kesälaitumena. Tilkan niitty sijaitsee junanradan ja paikallistien varressa. Niitty on avoin ja valoisa rinneniitty, jonka laidoilla kasvaa paikoin nuorehkoja kuusia, koivuja ja mäntyjä. Soistuneella itälaidalla kasvaa myös harmaaleppiä ja pajuja. Niittyä kiertää vanha kiviaita, jonka vierustalla ketokasvit kukoistavat. Niityllä esiintyy useita harvinaisia tai muuten huomionarvoisia perhoslajeja kuten hohtosinisiipi, ketokultasiipi, pihlajaperhonen ja suokeltaperhonen.

» havainnot

Naamiokärpänen (Sicus ferrugineus)

Niityllä on runsaasti muurahaisia, erilaisia kärpäsiä, kovakuoriaisia, heinäsirkkoja ja hepokatteja. Kuvassa naamiokärpänen ruusuruohon päällä.

Suokeltaperhonen (Colias palaeno)

Suokeltaperhonen niittyleinikin kukalla.

Ketokultasiipi (Lycaena hippothoe)

Ketokultasiipi ruusuruoholla.

Niittyleinikki (Ranunculus acris) ja hiirenvirna (Vicia cracca)

Niitty on kasvillisuustyypiltään tuoretta pienruohoniittyä, joka vaihtuu soistuneella itälaidalla rehevämpään kosteaan suurruohoniittyyn. Matalakasvuisen niityn lajeina esiintyvät mm. kuvassa näkyvät niittyleinikit ja hiirenvirnat.

Hopeasinisiipi (Plebeius amandus)

Hopeasiipikoiras niityn viereisellä soratiellä.

Frugårdin laidunmaat, Joroinen

1700-luvulla rakennettu Frugårdin kartano sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla Frugård-Kotkatlahti -maisema-alueella. Kartano ympäristöineen edustaa karusta Suur-Saimaan seudusta poikkeavaa vehreää ja vaurasta maatalousmaisemaa, jossa on laajat yhtenäiset viljelykset. Alue on pinnanmuodoiltaan alavaa ja maaperä viljavaa, mikä loi aikoinaan hyvät edellytykset maanviljelylle ja kartanoiden synnylle. Kartanossa pidettiin karjaa aina 1980-luvun lopulle saakka. Laiduntamisen päätyttyä niityt ehtivät rehevöityä ja heinittyä ja perinteinen ketokasvillisuus väheni. Perinnemaisemaa ryhdyttiin kuitenkin myöhemmin kunnostamaan, laskemalla ensin entisille hakamaille lampaita. Vuonna 2008 tiheäpuustoiksi päässeitä entisiä laidunmetsiä raivattiin ja puustoa harvennettiin. Aluksi maisemia putsasivat lampaat, myöhemmin apuvoimaksi hankittiin maastokelpoista alkukantaista suomenkarjaa eli kyyttöjä. Nykyisin Frugårdin kartanon laidunmailla voi seurata maiseman ja niittykasvillisuuden muuttumista uudelleen aloitetun perinteisen laidunhoidon edetessä lohkolta lohkolle.

» havainnot

Laitaniitty

Niittyjen ollessa laiduntamatta korkeakasvuiset heinät ehtivät vallata niittyalueet ja tukahduttaa valoa kaipaavat matalakasvuiset ketolajit. Ketolajistoa on säilynyt enemmän vain metsälaidunten avoimissa laitaosissa, kuivimmilla kumpareilla sekä kiviraunioilla

Kyytöt

Metsälaitumet olivat alkuharvennusten jälkeen vielä niin tiheäpuustoisia, ettei runsaasti valoa kaipaaville ketokasveille löytynyt juuri juurtumissijaa. Maisemanhoitajina toimivat Miina Äkkijyrkän karjalaumaan kuuluneet kyytöt, jotka ovat alkukantaista itäsuomenkarjaa.

Lampaat

Frugårdissa laidunnuksen aloittaminen näkyi alkuvuosina lähinnä aluskasvillisuuden madaltumisena. Laidunnuksen aloituksessa tyypillisesti ongelmana ovatkin erityisesti rehevät nokkoskasvustot, jotka saavat pontta metsänraivauksessa vapautuvista ravinteista. Ennen pitkää ylirehevä maaperä alkaa kuitenkin taas köyhtyä, jolloin nokkoset, koiran- ja vuohenputket ja muut kookkaat ns. typensuosijat lopulta nuivettuvat ja tallautuvat laiduneläinten jalkoihin.

Rantaniitty

Rantaniityllä kasvaa runsaasti alsikeapilaa ja rantakukkaa, joista molemmat ovat vetovoimaisia perhoskasveja. Rantaniityn ympäristössä viihtyvätkin monet päiväperhoslajit kuten amiraaliperhonen, suokeltaperhonen sekä suruvaippa.

Punnolan vasikkahaka, Joroinen

Peltoaukeiden keskellä sijaitsevaa, perinteisellä riukuaidalla rajattua hakamaata ovat vuoroin laiduntaneet lehmät ja lampaat. Viimeisten vuosikymmenten aikana alue on ollut vasikkalaitumena. Idyllisen näköinen vasikkahaka on maisemallisesti edustavin keskivaiheilta, missä on iäkkäitä maisemapuita - koivuja, pihlajia ja pylväskatajia - sekä laakeita kiviä ja matalaksi kaluttuja ketolaikkuja. Ketoaluetta on noin neljännes laidunalasta. Loppuosa on tuoretta pienruohoniittyä laitumen keskiosissa ja kosteapohjoista suurruohoniittyä laitamilla.

» havainnot

Jäkki (Nardus stricta) ja ketonoidanlukko (Botrychium lunaria)

Tuoreen pienruohoniityn lajeina esiintyvät mm. nurmirölli, keltanot, poimulehti, rätvänä, siankärsämö ja särmäkuisma. Kaikkein kuivimmilla ja edustavimmilla ketolaikuilla valtalajeina ovat jäkki, tuoksusimake, huopakeltano, niittyhumala, pukinjuuri ja ruusuruoho. Niityllä esiintyy myös alueellisesti uhanalaista ketonoidanlukkoa.

Ahojäkkärä (Gnaphalium sylvaticum)

Vasikkahaasta löytyy useita ketolajikkeita kuten kuvassa näkyvä ahojäkkärä. Muita alueella esiintyviä ketolajeja ovat mm. aholeinikki, mesimarja, metsäapila, nurmitatar ja peurankello.

Piikkiohdake (Cirsium vulgare)

Vasikoiden karttama piikkiohdake viihtyy haan rehevämmillä alueilla.

Ketosinisiipi (Plebeius idas)

Päiväperhoslajisto on vasikkahaan ympäristössä huomiota herättävän runsas ja monipuolinen. Ympäristössä esiintyviä perhoslajeja ovat esimerkiksi hopeatäplät - keto-, orvokki- ja rinnehopeatäplä - sekä vaeltajaperhosia edustava naurisperhonen.

Vasikat

Vasikat laiduntavat kesäkuusta syyskuulle ja saavat vettä ja lisärehua niityn pohjoispäässä, eläinsuojana toimivan ladon luona. Laitumen pohjoispää on lisärehun annon myötä rehevöitynyt ja alueelle on levinnyt typensuosijakasvillisuutta, kuten timoteitä, voikukkaa, nokkosta, hevonhierakkaa, piharatamoa, puna- ja valkoapilaa. Myös laitaosat ovat rehevät ja niillä esiintyy korkeakasvuisia suurruoholajikkeita kuten vuohenputkea ja mesiangervoa.

Anttilan rinneniityt, Leppävirta

Pihapiirin kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset sijaitsevat valtakunnallisesti arvokkaan Museotien eteläpäässä. 1700-luvulta vuoteen 1921 asti sukutila toimi kestikievarina. Aluksi kievari sijaitsi mäen laella nykyisen Pekkalan tilan puolella, josta jäljellä yhä ns. aittakalliot, jotka ovat kestikievarin, sepän pajan ja savusaunan kiviperustusten jäänteitä. Keväällä 1838 kenraalikuvernööri juuttui raskaine vaunuineen rinteeseen ja joutui kävelemään loppumatkan kievariin. Tarina kertoo, että moiseen voimainponnistukseen työlääntyneenä kuvernööri antoi käskyn siirtää kievarirakennus alemmas rinteeseen. Pihapiiriä ympäröivät niityt ja mäenrinteet olivat hevosten ja lampaiden laitumina 1900-luvun jälkipuoliskolle asti.

» havainnot

Isomaksaruoho (Sedum telephium)

Niityn laella kallio- ja pellonpiennarkasvillisuus pyrkii selviämään liikakuivuuden ja nykymaatalouteen liittyvien piennarmyrkytysten kurimuksesta. Toisaalta kuivuus ja myrkyt hävittävät niityltä myös korkeakasvuisia typensuosija-kasveja, jotka ovat pahoja kilpailijoita matalille, valoa kaipaaville perinnekasveille.

Ketoneilikka (Dianthus deltoides)

Niityn ylärinteessä on Savossa harvinaisia kallioketolaikkuja, joilla menestyy esimerkiksi kuvassa näkyvä ketoneilikka.

Vaahtera (Acer platanoides)

Anttilan pihassa seisovalle vanhalle vaahteralle on kertynyt ikää lähes 90 vuotta.

Peurankello (Campanula glomerata)

Ylärinteessä on kallioisuuden, kuivuuden ja luontaisen vähäravinteisuuden ansiosta säilynyt heinän seassa edustavaa niittykasvillisuutta: mm. aholeinikki, hopeahanhikki, isomaksaruoho, kannusruoho, ketoneilikka, pukinjuuri, ruusuruoho, peurankello ja kissankello. Kuvassa peurankello.

Maitohorsma (Epilobium angustifolium) ja vuohenputki (Aegopodium podagraria)

Pihan pohjoispuolella sijaitsevan jyrkkärinteisen kalliomäkiniityn runsasravinteiset alaosat ovat pitkälti rehevöityneet. Alarinteen valtalajeina ovat mm. vadelma, vuohenputki, maitohorsma, lupiini ja jättipalsami.

Harjula-Kärkkäälän lehtoniitty, Leppävirta

Tontin keskuksena on ympärivuotisessa asuinkäytössä oleva, vuonna 1938 valmistunut, hirsirunkoinen peruskunnostettu torppa. Tilaan kuuluu rinnetontti, joka on aikoinaan lohkaistu Museotien varrella sijaitsevan Itkolan sotilastilan maista. Tontti on ollut kaskiviljelyssä, josta yhä merkkinä kiviraunioita ja kiviaidan pätkiä. Välillä tontti on toiminut myös kaalimaana. Navetanraunion alapuolinen kivinen niitty ja ylärinteen kallio ovat olleet lehmän laitumena. Aiemmin avoin rinnemaisema on sulkeutunut viljelyn ja laidunnuksen päätyttyä tiheäpuustoiseksi lehtipuulehdoksi. Maa on multavaa ja pysyvästi kosteaa, koska kookkaat lehtipuut varjostavat aluetta ison osan päivää ja tonttirinne viettää jyrkästi pohjoiseen ja itään. Mökin ja navetanraunion alapuolisia luonnonniittyalueita alettiin hoitaa uudelleen vuonna 1993, lähes 25 vuoden tauon jälkeen. Säännöllisesti hoidetut lehtoniityt ovat harvinaisia Savossa. Harjula-Kärkkäälän lehtoniityn arvoa lisää iäkäs komea lehtipuusto sekä siellä esiintyvät useat vaateliaat lehtolajit.

» havainnot

Luhtalemmikki (Myosotis scorpioides)

Niittykasvillisuuden kannalta Harjula-Kärkkäälän lehtoniityn edustavimmat alueet sijaitsevat rinteen yläosan kalliopaljastumalla sekä navetanraunion ja verstaan välisessä rinteessä. Tämä alue on tuoretta pienruohoniittyä, jonka valtalajeja ovat luhtalemmikki, puna-ailakki, metsäkurjenpolvi, poimulehti ja nurmipuntarpää sekä hankalasti hävitettävä lehtomaiden rikkaruoho vuohenputki. Vuohenputki pystyy lisääntymään pienimmästäkin maahan jääneestä juurenpalasta. Kuvassa luhtalemmikki.

Sinitiainen (Parus caeruleus)

Eläimistö on runsas ja monipuolinen. Tontilla tai tontin rajalla säännöllisesti pesiviä laululintuja ovat mm. mustapääkerttu, lehtokerttu, sirittäjä, punavarpunen ja punarinta. Viitakerttunen pesii satunnaisesti ja parhaina kesinä voi kuulla satakielen, kultarinnan, idänuunilinnun tai pikkusiepon laulua. Kuvassa sinitiaisen poikanen kurkistaa pesästään.

Kultakuoriainen (Cetonia aurata)

Kultakuoriainen on yleinen lähes koko maassa.

Karttaperhonen (Araschnia levana)

Harjula-Kärkkäälän niitty on vuodesta 1999 lähtien ollut mukana Suomen ympäristökeskuksen ohjaamassa valtakunnallisessa Maatalousympäristön päiväperhosseurannassa. Kymmenen vuoden aikana tontilta on havaittu 42 päiväperhoslajia, joista 12 harvinaista tai muuten mielenkiintoista. Erikoisimmat ovat kaakosta Sisä-Suomeen levittäytyvät lajit haapaperhonen, keisarinviitta ja tuominopsasiipi sekä Savossa hyvin harvinainen karttaperhonen.

Metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum)

Metsäkurjenpolvea kutsutaan kansankielessä myös juhannuskukaksi, mikä juontuu kukan kukkimisajankohdasta.

Nikulanmäen niitty, Pieksämäki

Nikulanmäen niityn alueella toiminut Kukkaromäen maatila lopetti toimintansa vuonna 1959. Silloinen Pieksämäen kauppala osti alueen tarkoituksenaan perustaa sinne talviurheilukeskus. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, mutta alueella harjoitettiin jossain vaiheessa motocross-ajoa. Sittemmin alue on ollut osana Pieksämäen kaupungin latuverkostoa. Pieksämäen seudun luonnonystävät ry teki kesällä 2004 retken Nikulanmäen niitylle. Yhdistys vakuuttui niityn monipuolisesta kasvilajistosta ja päätti ottaa kaupungin omistuksessa olevan niityn talkookohteeksi. Etelä-Savon ympäristökeskuksesta saatiin apua hoidon suunnitteluun. Jo samana syksynä tehtiin ensimmäiset raivaustyöt. Tuolloin alueelta poistettiin pensaikkoa ja tiuhassa kasvanutta puustoa jättäen jäljelle pylväsmäisiä katajia ja kehittyviä maisemapuita. Lupiineja on karsittu alueelta kaivamalla versot juurineen pois maasta.

» havainnot

Entinen kaskimetsä

Niittyä kehystää Nikulanmajan puoleisella sivustalla lehtipuulehto, joka on entinen kaskimetsä. Entisestä kaskimetsästä löytyy yhä kiviaidan pätkiä ja raunioita.

Särmäkuisma (Hypericum maculatum)

Niittykasvillisuus on kauttaaltaan poikkeuksellisen monimuotoista ja edustavaa tuoreen pienruohoniityn lajistoa. Valtalajeja ovat nurmirölli ja ylärinteessä metsälauha, kissankello, peurankello, paimenmatara, poimulehti sekä kuvassa näkyvä särmäkuisma.

Kirkiruoho (Gymnadenia conopsea)

Merkittävimmät kasvilöydöt niityllä ovat alueellisesti uhanalainen mäkikaura ja valtakunnallisesti uhanalainen kirkiruoho. Kuvassa kirkiruohon kukinto.

Elokorento

Mesipistiäisiä, sirkkoja, korentoja ja perhosia on niityllä runsaasti. Kuvassa elokorentonaaras.

Ahomansikka (Fragaria vesca) ja kissankello (Campanula rotundifolia)

Niityn väriloisto syntyy sinisten kellokukkien, keltaisten särmäkuismien ja keltanoiden sekä aniliininpunaisten ketoneilikoiden laaja-alaisista yhtenäisistä kasvustoista. Myös ahomansikat kuuluvat niityn kasvistoon.

Jurvan niitty, Varkaus

Jurvan tila toimii vuodesta 1886 alkaen metsänvartijan tilana. Perinteisessä pihapiirissä on useita vanhoja rakennuksia kuten vuodelta 1907 oleva päärakennus ja aitta vuodelta 1890. Niityllä viljeltiin perinteisin menetelmin esimerkiksi kauraa vielä 1960-luvun alussa. Pihaniityn ja Vasaraisen väliseen kaskirinteeseen istutettiin kuusentaimia 1950-luvulla. Varttuneen istutuskuusikon pohjalla on yhä nähtävissä satakunta säntillistä kiviröykkiötä muistona kaskiviljelyajoista. Pihaniityltä niitettiin heinää säännöllisesti aina vuoteen 1918 asti. Muutaman vuoden katkon jälkeen niitettiin heinä kahdesti kesässä aina 1960-luvulle saakka. Tämän jälkeen niittyä niitettiin satunnaisemmin loma-aikaan. 1990- ja 2000-luvulla on aluetta hoidettu niittämällä sitä säännöllisesti.

» havainnot

Humalaköynnös (Humulus lupulus)

Humalaköynnös koristaa vanhan aitan seinustaa.

Loistokultasiipi (Lycaena virgaurea)

Loistokultasiipi päivänkakkaralla.

Kissankello (Campanula rotundifolia)

Kissankello on maassamme esiintyvistä kellolajeista monelle tutuin. Kissankello eroaa muista lähisukulaisistaan erilaisten lehtiensä perusteella, sillä kasvin tyvilehdet ovat pyöreitä ja varsilehdet suikeita.

Hirvenkello (Campanula cervicaria) ja pietaryrtti (Tanacetum vulgare)

Suurikokoinen hirvenkello on yksi komeimmista kellolajeista. Kuvassa näkyvä hirvenkello on maassamme uhanalainen. Keltakukkainen pietaryrtti on puolestaan alun perin ollut kivikkoisten merenrantojen kasvi, josta se on kulkeutunut myöhemmin sisämaahan. Pietaryrttiä kutsutaan kansankielessä myös nappikukaksi.

Kurjenkello (Campanula persicifolia)

Kurjenkello on komea luonnonkukka, jota on jo 1600-luvulla kasvatettu perennana näyttävien kukkiensa ansiosta.

Hauta-Ahon lammaslaidun, Varkaus

Hauta-ahon tilan nimi juontuu tervahautaan, joka sijaitsi nykyisen lammaslaitumen keskellä mäennyppylällä. Tervahaudan jäänteet on sittemmin peitetty. Tilan maita on kaskettu pitkään, mistä ovat merkkinä lukuisat kiviaidanpätkät ja kivirauniot sekä lehtipuiden runsaus. 1990-luvulla alueella laidunsi nautakarja. Myöhemmin nautakarjan pidosta on luovuttu ja vuodesta 2009 alueella on laidunnettu lampaita. Tilan mailla on useita pieniä maisemallisesti viehättäviä latoja. Päärakennus on rakennettu vanhan talon paikalle vuonna 1937.

» havainnot

Ketokaunokki (Centaurea scabiosa)

Perinnekasvillisuutta lammaslaitumen mäennyppylällä edustavat myös muutama Savossa harvinainen ketokaunokki sekä pukinjuuri, päivänkakkara, rohtotädyke ja ruusuruoho.

Huopakeltano (Pilosella officinarum)

Heinävaltaisen laidunniityn valtalajeja ovat nurmilauha, timotei, nurmirölli, jänönsara, siankärsämö, poimulehti ja laidunmaille usein levittäytyvä viljelykarkulainen kumina.

Kuusimetsälaidun

Suurin osa metsälaitumesta on alaosasta siistiksi kaluttua helppokulkuista kivikkoista kuusikkoa, jossa laidunvaikutus näkyy lähinnä aluskasvillisuuden mataluutena, ei niinkään kasvilajistossa - paitsi aivan Viljolahdentien varressa. Kuusikon laidalla on suuri kirkasvetinen saniaisten kehystämä lähde.

Laidunniitty

Laidunniityn perinnebiotooppina merkittävin osuus löytyy niityn keskellä olevalta pieneltä mäennyppylältä, jossa oli ennen tervahauta. Mitä reunemmalle niityllä mennään, sitä enemmän on korkeakasvuista, liikarehevöitymisestä kielivää typensuosijakasvillisuutta sekä laidunalaa valtaavia kuusen, männyn ja harmaalepän taimia. Niityn laidoilla on maisemapuina jyhkeitä haapoja ja talon lähellä muutama kaunismuotoinen pylväskataja. Lukuisat kivet tuovat lisäjännitettä hauskasti kumpuilevaan maisemaan.